{"title":"Poliittisia viestejä kulttuurin vaalimisen ohessa","authors":"Marek Fields","doi":"10.54331/haik.111009","DOIUrl":null,"url":null,"abstract":"Tarkastelen artikkelissani Yhdysvaltojen lyhytelokuvatoimintojen pääasiallisia tavoitteita ja toteutusmahdollisuuksia Suomessa kylmän sodan alkuvuosikymmeninä. Tarkemmin sanottuna osoitan, kuinka merkittävä rooli elokuvatoiminnoilla oli osana Yhdysvaltojen tiedotus- ja kulttuurioperaatioita. Elokuvia esitettiin Suomessa runsaasti koko tarkastelujakson ajan, ja amerikkalaiset onnistuivat tavoittamaan tärkeimmät kohdeyleisönsä, kuten työväenryhmät ja opiskelijat, osittain paikallisten organisaatioiden avustuksella. Suurin osa Suomessa esitetyistä elokuvista esitteli amerikkalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa sekä maassa tehtyjä tieteellisiä innovaatioita suhteellisen neutraalisti, mutta poliittisissa elokuvissa painotettiin suoraviivaisemmin Yhdysvaltojen roolia demokraattisen maailman johtajana ja välitettiin myös kommunisminvastaista sanomaa. Vaikka neuvostovastaisiksi tulkitut viestit jäivät välillä suomalaisten viranomaisten sensuroimiksi, amerikkalaiset pystyivät etenkin 1960-luvulla elokuviensa avulla välittämään täällä arkaluonteiseksi koettuja poliittisia viestejä usein tehokkaammin kuin sanomalehtien tai television kautta. Artikkelin lähdeaineiston muodostavat Yhdysvaltojen valtiollisten elinten asiakirjat sekä nimenomaisesti Suomessa esitetyt amerikkalaiselokuvat. Käytetyssä tutkimusmetodissa yhdistyvätkin historiantutkimukselle ominainen tapahtumien kriittinen tarkastelu ja analysointi sekä elokuvien välittämien keskeisten sanomien tunnistaminen. Asiasanat: Yhdysvallat, elokuvat, kylmä sota, poliittinen propaganda, kulttuuridiplomatia","PeriodicalId":39690,"journal":{"name":"Historiallinen aikakauskirja","volume":"43 2","pages":"0"},"PeriodicalIF":0.0000,"publicationDate":"2023-11-13","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":"0","resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":null,"PeriodicalName":"Historiallinen aikakauskirja","FirstCategoryId":"1085","ListUrlMain":"https://doi.org/10.54331/haik.111009","RegionNum":0,"RegionCategory":null,"ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":null,"EPubDate":"","PubModel":"","JCR":"Q3","JCRName":"Arts and Humanities","Score":null,"Total":0}
引用次数: 0
Abstract
Tarkastelen artikkelissani Yhdysvaltojen lyhytelokuvatoimintojen pääasiallisia tavoitteita ja toteutusmahdollisuuksia Suomessa kylmän sodan alkuvuosikymmeninä. Tarkemmin sanottuna osoitan, kuinka merkittävä rooli elokuvatoiminnoilla oli osana Yhdysvaltojen tiedotus- ja kulttuurioperaatioita. Elokuvia esitettiin Suomessa runsaasti koko tarkastelujakson ajan, ja amerikkalaiset onnistuivat tavoittamaan tärkeimmät kohdeyleisönsä, kuten työväenryhmät ja opiskelijat, osittain paikallisten organisaatioiden avustuksella. Suurin osa Suomessa esitetyistä elokuvista esitteli amerikkalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa sekä maassa tehtyjä tieteellisiä innovaatioita suhteellisen neutraalisti, mutta poliittisissa elokuvissa painotettiin suoraviivaisemmin Yhdysvaltojen roolia demokraattisen maailman johtajana ja välitettiin myös kommunisminvastaista sanomaa. Vaikka neuvostovastaisiksi tulkitut viestit jäivät välillä suomalaisten viranomaisten sensuroimiksi, amerikkalaiset pystyivät etenkin 1960-luvulla elokuviensa avulla välittämään täällä arkaluonteiseksi koettuja poliittisia viestejä usein tehokkaammin kuin sanomalehtien tai television kautta. Artikkelin lähdeaineiston muodostavat Yhdysvaltojen valtiollisten elinten asiakirjat sekä nimenomaisesti Suomessa esitetyt amerikkalaiselokuvat. Käytetyssä tutkimusmetodissa yhdistyvätkin historiantutkimukselle ominainen tapahtumien kriittinen tarkastelu ja analysointi sekä elokuvien välittämien keskeisten sanomien tunnistaminen. Asiasanat: Yhdysvallat, elokuvat, kylmä sota, poliittinen propaganda, kulttuuridiplomatia