Konsensuksesta kiistoihin

Elina Uutela, Esa Väliverronen
{"title":"Konsensuksesta kiistoihin","authors":"Elina Uutela, Esa Väliverronen","doi":"10.23983/mv.125728","DOIUrl":null,"url":null,"abstract":"COVID-19-pandemia oli pitkäkestoinen mediatapahtuma, jossa asiantuntijoiden rooli tiedon lähteinä ja tulkitsijoina oli keskeinen. Perinteisesti asiantuntijoiden ja uutismedioiden välillä vallitsee hyvä yhteistyösuhde, sillä asiantuntijat tarjoavat uutismedialle sen kaipaamaa faktapohjaisuutta ja asiantuntijat näkevät julkisen kommentoinnin osana työnkuvaansa. Artikkelissa tutkimme haastatteluaineiston avulla asiantuntijoiden ja toimittajien käsityksiä keskinäisestä yhteistyöstään pandemian aikaan Suomessa. Havaitsimme yhteistyössä kaksi eri vaihetta. Ensimmäisessä maalis–huhtikuuhun 2020 ajoittuneessa vaiheessa, jota kutsumme kriisimoodiksi, asiantuntijat ja viranomaiset asettuivat viestinnällisesti samalle puolelle. Erimielisyydet jätettiin taka-alalle ja asiantuntijat ja uutismedia tekivät yhteistyössä viranomaistoimintaa tukevaa tiedonvälitystä. Toukokuusta 2020 alkoi toinen vaihe, jota kutsumme nimellä julkiset kiistat. Kriisimoodiin verrattuna yhteistyö alkoi rakoilla ja jännitteet nousivat pintaan. Tämä johtui toimittajien itsereflektiosta sekä osin asiantuntijoiden keskinäisestä erimielisyydestä ja uutismedian taipumuksesta kärjistää uutisaiheita. Akuutissa kriisitilanteessa yhteistyö voi olla saumatonta, mutta asiantuntijoiden ja toimittajien väliset jännitteet ovat myös kansalaisen tiedontarvetta palveleva voima.","PeriodicalId":127054,"journal":{"name":"Media & viestintä","volume":"204 ","pages":""},"PeriodicalIF":0.0000,"publicationDate":"2023-12-20","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":"0","resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":null,"PeriodicalName":"Media & viestintä","FirstCategoryId":"1085","ListUrlMain":"https://doi.org/10.23983/mv.125728","RegionNum":0,"RegionCategory":null,"ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":null,"EPubDate":"","PubModel":"","JCR":"","JCRName":"","Score":null,"Total":0}
引用次数: 0

Abstract

COVID-19-pandemia oli pitkäkestoinen mediatapahtuma, jossa asiantuntijoiden rooli tiedon lähteinä ja tulkitsijoina oli keskeinen. Perinteisesti asiantuntijoiden ja uutismedioiden välillä vallitsee hyvä yhteistyösuhde, sillä asiantuntijat tarjoavat uutismedialle sen kaipaamaa faktapohjaisuutta ja asiantuntijat näkevät julkisen kommentoinnin osana työnkuvaansa. Artikkelissa tutkimme haastatteluaineiston avulla asiantuntijoiden ja toimittajien käsityksiä keskinäisestä yhteistyöstään pandemian aikaan Suomessa. Havaitsimme yhteistyössä kaksi eri vaihetta. Ensimmäisessä maalis–huhtikuuhun 2020 ajoittuneessa vaiheessa, jota kutsumme kriisimoodiksi, asiantuntijat ja viranomaiset asettuivat viestinnällisesti samalle puolelle. Erimielisyydet jätettiin taka-alalle ja asiantuntijat ja uutismedia tekivät yhteistyössä viranomaistoimintaa tukevaa tiedonvälitystä. Toukokuusta 2020 alkoi toinen vaihe, jota kutsumme nimellä julkiset kiistat. Kriisimoodiin verrattuna yhteistyö alkoi rakoilla ja jännitteet nousivat pintaan. Tämä johtui toimittajien itsereflektiosta sekä osin asiantuntijoiden keskinäisestä erimielisyydestä ja uutismedian taipumuksesta kärjistää uutisaiheita. Akuutissa kriisitilanteessa yhteistyö voi olla saumatonta, mutta asiantuntijoiden ja toimittajien väliset jännitteet ovat myös kansalaisen tiedontarvetta palveleva voima.
查看原文
分享 分享
微信好友 朋友圈 QQ好友 复制链接
本刊更多论文
从共识到争议
COVID-19 大流行是一个长期的媒体事件,专家在其中扮演了信息来源和解释者的重要角 色。传统上,专家与新闻媒体之间有着良好的工作关系,因为专家为新闻媒体提供所需的事实依据,而专家则将公众评论视为其工作内容的一部分。在本文中,我们利用访谈数据来探讨专家和记者对芬兰大流行病期间相互合作的看法。我们观察到两个不同阶段的合作。在 2020 年 3 月至 4 月的第一阶段,我们称之为危机模式,专家和当局在沟通方面站在同一阵线。分歧被搁置一旁,专家和新闻媒体携手合作,为支持当局而沟通。从 2020 年 5 月起,第二阶段开始了,我们称之为公共争议。与危机模式相比,合作开始出现裂痕,紧张关系浮出水面。这是由于记者的自我反省,部分原因是专家之间的分歧以及新闻媒体倾向于加剧新闻报道。在严峻的危机形势下,合作可以天衣无缝,但专家与记者之间的紧张关系也是满足公民信息需求的一种力量。
本文章由计算机程序翻译,如有差异,请以英文原文为准。
求助全文
约1分钟内获得全文 去求助
来源期刊
自引率
0.00%
发文量
0
期刊最新文献
Kiitos ja kumarrus Mediatutkimustunnit tarjosivat mielekkään tiedeviestintäkanavan ja kehittivät toisen asteen yhteyttä Media-alan työntekijöiden kokemuksia etätyöstä ja työhyvinvoinnista koronapandemian aikana Konsensuksesta kiistoihin Ennakointia ja seurantaa
×
引用
GB/T 7714-2015
复制
MLA
复制
APA
复制
导出至
BibTeX EndNote RefMan NoteFirst NoteExpress
×
×
提示
您的信息不完整,为了账户安全,请先补充。
现在去补充
×
提示
您因"违规操作"
具体请查看互助需知
我知道了
×
提示
现在去查看 取消
×
提示
确定
0
微信
客服QQ
Book学术公众号 扫码关注我们
反馈
×
意见反馈
请填写您的意见或建议
请填写您的手机或邮箱
已复制链接
已复制链接
快去分享给好友吧!
我知道了
×
扫码分享
扫码分享
Book学术官方微信
Book学术文献互助
Book学术文献互助群
群 号:481959085
Book学术
文献互助 智能选刊 最新文献 互助须知 联系我们:info@booksci.cn
Book学术提供免费学术资源搜索服务,方便国内外学者检索中英文文献。致力于提供最便捷和优质的服务体验。
Copyright © 2023 Book学术 All rights reserved.
ghs 京公网安备 11010802042870号 京ICP备2023020795号-1