Artikkeli käsittelee 1800-luvun alun Suomessa vaikuttaneen saksanjuutalaisen Friedrich Anton Meyerin (1771–1831) toimintaa oppineen kirjakulttuurin kentällä. Meyer (synt. Levin) ponnisti kirja-alalle monista marginaaleista, jotka olisivat voineet jopa katkaista hänen uransa. Juutalaisen akateemisen toimijan asettuminen Turkuun 1700- ja 1800-luvun taitteessa on ollut poikkeuksellista mutta Meyer onnistui integroitumaan paikalliseen kulttuuriin, ja hänestä tuli osa suomalaisen kirjakauppatoiminnan varhaista historiaa. Meyer oli paitsi kirjakauppias, myös kääntäjä, lainakirjaston pitäjä ja saksan kielen opettaja. Artikkelissa Meyerin toimintaa lähestytään yhdistämällä kirjahistoriallinen teema yksilötason elämäkerrallisuuteen. Tarkastelun lähtökohtana on Meyerin saksanjuutalainen tausta: miten se näkyi hänen toiminnassaan ja mitä Meyerin elämänvaiheet kertovat 1800-luvun alun pohjoiseurooppalaisesta kirjallisesta maailmasta? Fragmentaarista lähdemateriaalia hyödyntämällä artikkeli jäljittää niitä konteksteja ja toimintamahdollisuuksia, joiden puitteissa Meyer teki omia valintojaan ja uudisti suomalaista kirja-alaa. Asiasanat: kirjakulttuuri, kirjakauppa, 1800-luku, Fiedrich Anton Meyer
{"title":"Kansainvälisyyden ja kulttuurin nimissä","authors":"Heli Rantala, Janne Tunturi","doi":"10.54331/haik.115490","DOIUrl":"https://doi.org/10.54331/haik.115490","url":null,"abstract":"Artikkeli käsittelee 1800-luvun alun Suomessa vaikuttaneen saksanjuutalaisen Friedrich Anton Meyerin (1771–1831) toimintaa oppineen kirjakulttuurin kentällä. Meyer (synt. Levin) ponnisti kirja-alalle monista marginaaleista, jotka olisivat voineet jopa katkaista hänen uransa. Juutalaisen akateemisen toimijan asettuminen Turkuun 1700- ja 1800-luvun taitteessa on ollut poikkeuksellista mutta Meyer onnistui integroitumaan paikalliseen kulttuuriin, ja hänestä tuli osa suomalaisen kirjakauppatoiminnan varhaista historiaa. Meyer oli paitsi kirjakauppias, myös kääntäjä, lainakirjaston pitäjä ja saksan kielen opettaja. Artikkelissa Meyerin toimintaa lähestytään yhdistämällä kirjahistoriallinen teema yksilötason elämäkerrallisuuteen. Tarkastelun lähtökohtana on Meyerin saksanjuutalainen tausta: miten se näkyi hänen toiminnassaan ja mitä Meyerin elämänvaiheet kertovat 1800-luvun alun pohjoiseurooppalaisesta kirjallisesta maailmasta? Fragmentaarista lähdemateriaalia hyödyntämällä artikkeli jäljittää niitä konteksteja ja toimintamahdollisuuksia, joiden puitteissa Meyer teki omia valintojaan ja uudisti suomalaista kirja-alaa. Asiasanat: kirjakulttuuri, kirjakauppa, 1800-luku, Fiedrich Anton Meyer","PeriodicalId":39690,"journal":{"name":"Historiallinen aikakauskirja","volume":"59 1","pages":"0"},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2023-11-13","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"136349170","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Kulttuurin roolia Suomen ulkosuhteissa Itä-Aasiassa kylmän sodan lopussa ja EU-ajan alussa tunnetaan heikosti huolimatta alueen merkityksen kasvusta Suomelle. Artikkelissani vastaan tähän puutteeseen tarkastelemalla Suomen ja Japanin välistä kulttuurisopimusta – jota neuvoteltiin vuodesta 1977 lähtien ja joka astui voimaan 1980 – ja sitä toimeenpanneita vaihtokonsultaatioita vuoteen 2000 asti. Ne toimivat esimerkkinä Suomen kahdenvälisistä kulttuurisopimuksista Aasiassa. Kysyn, miksi puolueettomuuspolitiikkaa noudattanut, Neuvostoliiton vaikutuspiiriin sidottu mutta tiiviimpään yhteistyöhön yhdentyvän Länsi-Euroopan kanssa pyrkinyt Suomi tavoitteli vaihtosopimusta kaukaiseen talousjättiläiseen ja Yhdysvaltojen liittolaiseen Japaniin. Millaisen vaikutusmekanismin sopimus tarjosi viranomaisille ja millaisia vuorovaikutusmahdollisuuksia se avasi kansalaisten arkeen? Vastaan kysymyksiin tarkastelemalla Suomen ulko- ja opetusministeriöiden arkistoaineistoa historiantutkimuksellisen lähdekritiikin ja kirjallisuuteen perustuvan kontekstoinnin keinoin. Pehmeän vallan ja kulttuurisen valtiotaidon käsitteiden avulla asetan tapauksen Suomen kulttuuridiplomatian laajempaan kehykseen ja avarran tulkintaa ”lännestä” Suomen tavoiteviiteryhmänä. Vien Suomen länsisuhteen Eurooppa-keskistä tarkastelua uuteen ilmansuuntaan ja esitän, että kulttuurivaihdon vahvistaminen Japaniin oli osa Suomen ulko- ja kauppapoliittista perustavoitetta, länsi-integraatiota väistyvän puolueettomuuspolitiikan sallimissa rajoissa, eivätkä Yhdysvallat ja Länsi-Eurooppa olleet Suomelle ainoa väylä länsimaistua.
Avainsanat: Kulttuuridiplomatia, kulttuurisopimus, vaihtokonsultaatiot, Suomi, Japani
{"title":"Teollisuuskolossin kulttuurimarkkinoille","authors":"Laura Ipatti","doi":"10.54331/haik.131368","DOIUrl":"https://doi.org/10.54331/haik.131368","url":null,"abstract":"Kulttuurin roolia Suomen ulkosuhteissa Itä-Aasiassa kylmän sodan lopussa ja EU-ajan alussa tunnetaan heikosti huolimatta alueen merkityksen kasvusta Suomelle. Artikkelissani vastaan tähän puutteeseen tarkastelemalla Suomen ja Japanin välistä kulttuurisopimusta – jota neuvoteltiin vuodesta 1977 lähtien ja joka astui voimaan 1980 – ja sitä toimeenpanneita vaihtokonsultaatioita vuoteen 2000 asti. Ne toimivat esimerkkinä Suomen kahdenvälisistä kulttuurisopimuksista Aasiassa. Kysyn, miksi puolueettomuuspolitiikkaa noudattanut, Neuvostoliiton vaikutuspiiriin sidottu mutta tiiviimpään yhteistyöhön yhdentyvän Länsi-Euroopan kanssa pyrkinyt Suomi tavoitteli vaihtosopimusta kaukaiseen talousjättiläiseen ja Yhdysvaltojen liittolaiseen Japaniin. Millaisen vaikutusmekanismin sopimus tarjosi viranomaisille ja millaisia vuorovaikutusmahdollisuuksia se avasi kansalaisten arkeen? Vastaan kysymyksiin tarkastelemalla Suomen ulko- ja opetusministeriöiden arkistoaineistoa historiantutkimuksellisen lähdekritiikin ja kirjallisuuteen perustuvan kontekstoinnin keinoin. Pehmeän vallan ja kulttuurisen valtiotaidon käsitteiden avulla asetan tapauksen Suomen kulttuuridiplomatian laajempaan kehykseen ja avarran tulkintaa ”lännestä” Suomen tavoiteviiteryhmänä. Vien Suomen länsisuhteen Eurooppa-keskistä tarkastelua uuteen ilmansuuntaan ja esitän, että kulttuurivaihdon vahvistaminen Japaniin oli osa Suomen ulko- ja kauppapoliittista perustavoitetta, länsi-integraatiota väistyvän puolueettomuuspolitiikan sallimissa rajoissa, eivätkä Yhdysvallat ja Länsi-Eurooppa olleet Suomelle ainoa väylä länsimaistua.
 Avainsanat: Kulttuuridiplomatia, kulttuurisopimus, vaihtokonsultaatiot, Suomi, Japani","PeriodicalId":39690,"journal":{"name":"Historiallinen aikakauskirja","volume":"58 1","pages":"0"},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2023-11-13","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"136349182","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Artikkelissa tutkitaan F. Tilgmann -yhtiön Kuvataide-osaston julkaisemaa Lapuanpeli-lautapeliä (1930), jonka aiheena oli Lapuanliikkeen vuonna 1930 järjestämä talonpoikaismarssi. Lautapeleissä oli aiemminkin käsitelty ajankohtaistapahtumia, erityisesti sotia, mutta äskettäinen poliittinen mielenilmaus oli pelien aiheena poikkeuksellinen. Käsittelemme artikkelissa peliä ajankohtaismediana sekä mediahistoriallisena lähteenä. Kuvaamme pelin julkaisukontekstia ja analysoimme sen sisällöllisiä piirteitä sekä tapoja esittää talonpoikaismarssia. Monica Ehrströmin kuvittama peli ei esittänyt talonpoikaismarssia täysin dokumentaarisesti vaan yhdisteli marssin tapahtumia vapaasti, korosti ja liioitteli sekä käytti myös kiertoilmaisuja patrioottisen, mutta samalla kuvitteellisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Asiasanat: lautapelit, talonpoikaismarssi, oikeistoradikalismi, mediahistoria, populaarikulttuuri
文章对 F. Tilgmann 公司美术部出版的拉普安佩利棋盘游戏（1930 年）进行了研究，该游戏以 1930 年拉普安运动组织的农民游行为题材。以前的棋盘游戏都涉及时事，特别是战争，但最近的政治示威游行是一个特殊的游戏主题。在本文中，我们将讨论该游戏作为时事媒体和媒体史来源的问题。我们描述了游戏发布的背景，并分析了游戏内容和呈现农民游行的方式。莫妮卡-埃尔斯特罗姆（Monica Ehrström）所描述的游戏并没有以完全纪实的方式呈现农民大游行，而是将游行事件自由组合，加以强调和夸大，并使用委婉的手法来达到爱国的效果，但同时也具有虚构性。关键词：棋盘游戏、大众文化、媒体史、右翼激进主义、农民大游行、大众文化
{"title":"Lapuanpeli (1930) osallistavana ajankohtaismediana ja mediahistoriallisena lähteenä","authors":"Jaakko Suominen, Tero Pasanen, Karoliina Koskinen","doi":"10.54331/haik.110718","DOIUrl":"https://doi.org/10.54331/haik.110718","url":null,"abstract":"Artikkelissa tutkitaan F. Tilgmann -yhtiön Kuvataide-osaston julkaisemaa Lapuanpeli-lautapeliä (1930), jonka aiheena oli Lapuanliikkeen vuonna 1930 järjestämä talonpoikaismarssi. Lautapeleissä oli aiemminkin käsitelty ajankohtaistapahtumia, erityisesti sotia, mutta äskettäinen poliittinen mielenilmaus oli pelien aiheena poikkeuksellinen. Käsittelemme artikkelissa peliä ajankohtaismediana sekä mediahistoriallisena lähteenä. Kuvaamme pelin julkaisukontekstia ja analysoimme sen sisällöllisiä piirteitä sekä tapoja esittää talonpoikaismarssia. Monica Ehrströmin kuvittama peli ei esittänyt talonpoikaismarssia täysin dokumentaarisesti vaan yhdisteli marssin tapahtumia vapaasti, korosti ja liioitteli sekä käytti myös kiertoilmaisuja patrioottisen, mutta samalla kuvitteellisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Asiasanat: lautapelit, talonpoikaismarssi, oikeistoradikalismi, mediahistoria, populaarikulttuuri","PeriodicalId":39690,"journal":{"name":"Historiallinen aikakauskirja","volume":"57 11","pages":"0"},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2023-11-13","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"136349184","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Erityisesti Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi marraskuussa 2016 herätti henkiin aiemmin 1930-luvulla yhdysvaltalaisessa julkisuudessa laajasti esillä olleet vaihtoehtohistorialliset esitykset – romaanit ja elokuvat – joissa Yhdysvallat liukui Euroopan vanavedessä erityisen amerikkalaisen fasismin tai autoritäärisyyden hallintaan. Myös #MeToo- ja Black Lives Matter -identiteettipolitiikkaan kytkeytynyt liikehdintä väritti vahvasti aikalaiskokemusta, joka kiinnittyi Yhdysvaltain historian traumaattisiin muistoihin. Kesäkuussa 2016 toteutunut Brexit-äänestys, joka johti Britannian eroamiseen Euroopan unionista, synnytti vastaavaa poliittista ja kulttuurista liikehdintää Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Vaihtoehtohistorioista on kasvanut osa tämän päivän ”vaihtoehtoista ymmärrystä”, jossa asiantuntijuus ja faktat eivät enää välttämättä ole historiaa koskevien määrittelyjen keskiössä. Tämä artikkeli keskittyy erityisesti neljään fasismia sen eri muodoissa tarkastelevaan vaihtoehtohistorialliseen prestiisitelevisiosarjaan, The Man in the High Castle (2015–), SS-GB (2017), The Plot Against America (2020) ja The Handmaid’s Tale (2017–), joissa historiallisia tapahtumia muokataan eri suuntiin, sekä näiden sarjojen näkymiseen 2010-luvun ruohonjuuritason politiikassa. Artikkelissa tarkastellaan sarjojen vaikutushistoriallista kontekstia, audiovisuaalista estetiikkaa, historiakulttuurista dynamiikkaa sekä niiden vaihtoehtohistoriallisten spekulaatioiden näkymistä niin uuspopulististien kuin kansalaisoikeus- ja identiteettipolitiikkaan kiinnittyvien ryhmittymien toiminnassa.
{"title":"Viihdettä vai valistusta?","authors":"Kari Kallioniemi, Kimi Kärki","doi":"10.54331/haik.113158","DOIUrl":"https://doi.org/10.54331/haik.113158","url":null,"abstract":"Erityisesti Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi marraskuussa 2016 herätti henkiin aiemmin 1930-luvulla yhdysvaltalaisessa julkisuudessa laajasti esillä olleet vaihtoehtohistorialliset esitykset – romaanit ja elokuvat – joissa Yhdysvallat liukui Euroopan vanavedessä erityisen amerikkalaisen fasismin tai autoritäärisyyden hallintaan. Myös #MeToo- ja Black Lives Matter -identiteettipolitiikkaan kytkeytynyt liikehdintä väritti vahvasti aikalaiskokemusta, joka kiinnittyi Yhdysvaltain historian traumaattisiin muistoihin. Kesäkuussa 2016 toteutunut Brexit-äänestys, joka johti Britannian eroamiseen Euroopan unionista, synnytti vastaavaa poliittista ja kulttuurista liikehdintää Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Vaihtoehtohistorioista on kasvanut osa tämän päivän ”vaihtoehtoista ymmärrystä”, jossa asiantuntijuus ja faktat eivät enää välttämättä ole historiaa koskevien määrittelyjen keskiössä. Tämä artikkeli keskittyy erityisesti neljään fasismia sen eri muodoissa tarkastelevaan vaihtoehtohistorialliseen prestiisitelevisiosarjaan, The Man in the High Castle (2015–), SS-GB (2017), The Plot Against America (2020) ja The Handmaid’s Tale (2017–), joissa historiallisia tapahtumia muokataan eri suuntiin, sekä näiden sarjojen näkymiseen 2010-luvun ruohonjuuritason politiikassa. Artikkelissa tarkastellaan sarjojen vaikutushistoriallista kontekstia, audiovisuaalista estetiikkaa, historiakulttuurista dynamiikkaa sekä niiden vaihtoehtohistoriallisten spekulaatioiden näkymistä niin uuspopulististien kuin kansalaisoikeus- ja identiteettipolitiikkaan kiinnittyvien ryhmittymien toiminnassa.","PeriodicalId":39690,"journal":{"name":"Historiallinen aikakauskirja","volume":"59 12","pages":"0"},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2023-11-13","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"136349345","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Ihmisoikeuksien kritiikki on yleistynyt poliittisessa keskustelussa viime vuosina. Tässä artikkelissa analysoidaan, miten ihmisoikeuksien kriittisen historian esiinnousu sai vastaanottavaisen yleisön äärinationalistisesta oikeistosta ja kuinka se loi puolestaan älyllisen perustan viimeaikaiselle ihmisoikeuksien vastustukselle. Samalla seurataan, kuinka ajatus ihmisoikeuksien länsimaisuudesta on otettu merkiksi siitä, että antiikista alkanut sivistyksen jatkumo muodostaa suljetun yhteisön, jonka arvoihin, kuten ihmisoikeuksiin, muukalaiset eivät pysty sopeutumaan. 1990-luvulta alkaen Lynn Huntin ja Samuel Moynin teosten innoittama ihmisoikeushistoria kasvoi räjähdysmäisesti yhdessä ihmisoikeuksien yleisen merkityksen kanssa. Tämä uudenlainen historiankirjoitus halusi kritisoida niin sanottua oppikirjanarratiivia ihmisoikeuksien suoraviivaisesta historiasta. Ihmisoikeuksien syntyhistorian selvittäminen antoi kuitenkin myös aineksia ihmisoikeuksien kritiikkiin näyttämällä, miten ne olivat pohjimmiltaan länsimainen projekti. Konservatiiviset kommentaattorit tarttuivat tähän ajatukseen ihmisoikeuksien kulttuurisidonnaisuudesta ja länsimaisuudesta aina antiikista lähtien, mutta tulkiten sen päinvastaisesti, länsimaisen kulttuurin ylistyksenä. Muukalaisvihamieliset ryhmät ja poliitikot ovat etenkin vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen nähneet maahanmuuton ongelmat osoituksena siitä, että muukalaiset olivat kulttuurillisesti kykenemättömiä kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Samalla ihmisoikeuksien universaalisuuden sijasta heräteltiin fasismin aatehistoriasta löytyneitä käsitteitä työn ja työläisten kunniasta ihmisoikeuksien korvaajina ja antiikin sivistyksestä osoituksena länsimaisen kulttuurin ylivertaisuudesta. Artikkeli nostaa esiin paitsi tätä ihmisoikeushistorian poliittista käyttöä ja vaikeasti ennakoitavia käänteitä, myös siihen sisältyviä taustaoletuksia yhteisöstä ja sen arvoista sekä identiteetistä ja kuulumisesta. Asiasanat: ihmisoikeudet, ihmisoikeushistoria, äärioikeisto, krittinen historiankirjoitus, yhteisö
{"title":"Antiikin perintö, ihmisoikeudet ja äärinationalismi","authors":"Kaius Tuori","doi":"10.54331/haik.113154","DOIUrl":"https://doi.org/10.54331/haik.113154","url":null,"abstract":"Ihmisoikeuksien kritiikki on yleistynyt poliittisessa keskustelussa viime vuosina. Tässä artikkelissa analysoidaan, miten ihmisoikeuksien kriittisen historian esiinnousu sai vastaanottavaisen yleisön äärinationalistisesta oikeistosta ja kuinka se loi puolestaan älyllisen perustan viimeaikaiselle ihmisoikeuksien vastustukselle. Samalla seurataan, kuinka ajatus ihmisoikeuksien länsimaisuudesta on otettu merkiksi siitä, että antiikista alkanut sivistyksen jatkumo muodostaa suljetun yhteisön, jonka arvoihin, kuten ihmisoikeuksiin, muukalaiset eivät pysty sopeutumaan. 1990-luvulta alkaen Lynn Huntin ja Samuel Moynin teosten innoittama ihmisoikeushistoria kasvoi räjähdysmäisesti yhdessä ihmisoikeuksien yleisen merkityksen kanssa. Tämä uudenlainen historiankirjoitus halusi kritisoida niin sanottua oppikirjanarratiivia ihmisoikeuksien suoraviivaisesta historiasta. Ihmisoikeuksien syntyhistorian selvittäminen antoi kuitenkin myös aineksia ihmisoikeuksien kritiikkiin näyttämällä, miten ne olivat pohjimmiltaan länsimainen projekti. Konservatiiviset kommentaattorit tarttuivat tähän ajatukseen ihmisoikeuksien kulttuurisidonnaisuudesta ja länsimaisuudesta aina antiikista lähtien, mutta tulkiten sen päinvastaisesti, länsimaisen kulttuurin ylistyksenä. Muukalaisvihamieliset ryhmät ja poliitikot ovat etenkin vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen nähneet maahanmuuton ongelmat osoituksena siitä, että muukalaiset olivat kulttuurillisesti kykenemättömiä kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Samalla ihmisoikeuksien universaalisuuden sijasta heräteltiin fasismin aatehistoriasta löytyneitä käsitteitä työn ja työläisten kunniasta ihmisoikeuksien korvaajina ja antiikin sivistyksestä osoituksena länsimaisen kulttuurin ylivertaisuudesta. Artikkeli nostaa esiin paitsi tätä ihmisoikeushistorian poliittista käyttöä ja vaikeasti ennakoitavia käänteitä, myös siihen sisältyviä taustaoletuksia yhteisöstä ja sen arvoista sekä identiteetistä ja kuulumisesta. Asiasanat: ihmisoikeudet, ihmisoikeushistoria, äärioikeisto, krittinen historiankirjoitus, yhteisö","PeriodicalId":39690,"journal":{"name":"Historiallinen aikakauskirja","volume":"18 7","pages":"0"},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2023-11-13","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"136351623","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Artikkeli käsittelee professori Gunnar Landtmanin toimintaa 1930-luvulla käydyssä keskustelussa kuolemanrangaistuksen käyttämisestä. Esitän Landtmanin toimineen akateemisena julkisena intellektuellina, joka hyödynsi tieteenalansa tietoa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Landtmanin sosiologiset tutkimukset tarjosivat hänelle välineen argumentoida lehtikirjoituksissa kuolemanrangaistuksen käyttämistä vastaan. Hänen mukaansa, sivilisoituneen yhteiskunnan ei pitäisi palata primitiivisiin käytänteisiin käyttämällä kuolemanrangaistusta. Sellainen heikentäisi koko yhteisöä. Lehtikirjoitusten lisäksi Landtman oli mukana kuolemanrangaistusta vastustaneessa komiteassa ja perustamassa Ihmisoikeuksien liittoa.
{"title":"Kuolemanrangaistusta vastaan","authors":"Jouni Ahmajärvi","doi":"10.54331/haik.115469","DOIUrl":"https://doi.org/10.54331/haik.115469","url":null,"abstract":"Artikkeli käsittelee professori Gunnar Landtmanin toimintaa 1930-luvulla käydyssä keskustelussa kuolemanrangaistuksen käyttämisestä. Esitän Landtmanin toimineen akateemisena julkisena intellektuellina, joka hyödynsi tieteenalansa tietoa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Landtmanin sosiologiset tutkimukset tarjosivat hänelle välineen argumentoida lehtikirjoituksissa kuolemanrangaistuksen käyttämistä vastaan. Hänen mukaansa, sivilisoituneen yhteiskunnan ei pitäisi palata primitiivisiin käytänteisiin käyttämällä kuolemanrangaistusta. Sellainen heikentäisi koko yhteisöä. Lehtikirjoitusten lisäksi Landtman oli mukana kuolemanrangaistusta vastustaneessa komiteassa ja perustamassa Ihmisoikeuksien liittoa.","PeriodicalId":39690,"journal":{"name":"Historiallinen aikakauskirja","volume":"17 8","pages":"0"},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2023-11-13","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"136351633","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Artikkeli käsittelee vuonna 1577 tataarien hyökkäystä jään yli Tallinnasta Uudenmaan rannikolle. Vihollinen ryösti Helsingin ja Sipoon kyliä vieden mukanaan viljaa, tavaraa, karjaa ja 240 ihmistä. Hyökkäys oli osa Ruotsin ja Venäjän välistä 25-vuotista sotaa. Artikkeli osoittaa, ettei hyökkäys ollut vain satunnainen ryöstöretki jäätyneen meren yli, vaan osa laajempaa aikaudelle tyypillistä strategista ajattelua, jossa keskeisenä tavoitteena oli vihollisen sotatoimien tukialueen ja sen asukkaiden veronmaksukyvyn heikentäminen. Taustalla oli Ruotsin Viron ja Liivinmaan sotatoimien huolto Uudenmaan rannikolta ja Helsingistä käsin. Tärkeässä osassa oli Narvan saarto (1561–1581) ja Helsingin rooli sen tukikohtana. Kaapparilaivasto on aiemmassa tutkimuksessa jäänyt olemattoman vähälle huomiolle. Ruotsilla oli näihin aikoihin yksi maailman suurimmista laivastosta, josta suuri osa oli 1570-luvulla Helsingissä. Laivasto sai muonituksensa Helsingin ja Sipoon maaseudulta talonpoikien päivätöinä tekeminä kuljetuksina. Uudellamaalla oli myös merkittävää telakkatoimintaa. Rannikon laivureilla oli tärkeä rooli sotamiesten, hevosten, muonan ja aseiden kuljetuksessa Viroon. Tämä kaikki teki Uudenmaan rannikosta viholliskohteen, jonne tataarien ryöstöretki kohdistui. Vihollisen silmissä Helsinki oli kaapparikaupunki, joka oli sitä ympäröivän maaseudun huollon ja työvoiman varassa. Asiasanat: 25-vuotinen sota, Suomenlahti ja Helsinki, laivat ja laivanrakennus, sodan logistiikka ja takamaastot, autioituminen ja sodan tuhot, Narvan saarto
{"title":"Hyökkäys rannikolle","authors":"Mikko Huhtamies","doi":"10.54331/haik.115370","DOIUrl":"https://doi.org/10.54331/haik.115370","url":null,"abstract":"Artikkeli käsittelee vuonna 1577 tataarien hyökkäystä jään yli Tallinnasta Uudenmaan rannikolle. Vihollinen ryösti Helsingin ja Sipoon kyliä vieden mukanaan viljaa, tavaraa, karjaa ja 240 ihmistä. Hyökkäys oli osa Ruotsin ja Venäjän välistä 25-vuotista sotaa. Artikkeli osoittaa, ettei hyökkäys ollut vain satunnainen ryöstöretki jäätyneen meren yli, vaan osa laajempaa aikaudelle tyypillistä strategista ajattelua, jossa keskeisenä tavoitteena oli vihollisen sotatoimien tukialueen ja sen asukkaiden veronmaksukyvyn heikentäminen. Taustalla oli Ruotsin Viron ja Liivinmaan sotatoimien huolto Uudenmaan rannikolta ja Helsingistä käsin. Tärkeässä osassa oli Narvan saarto (1561–1581) ja Helsingin rooli sen tukikohtana. Kaapparilaivasto on aiemmassa tutkimuksessa jäänyt olemattoman vähälle huomiolle. Ruotsilla oli näihin aikoihin yksi maailman suurimmista laivastosta, josta suuri osa oli 1570-luvulla Helsingissä. Laivasto sai muonituksensa Helsingin ja Sipoon maaseudulta talonpoikien päivätöinä tekeminä kuljetuksina. Uudellamaalla oli myös merkittävää telakkatoimintaa. Rannikon laivureilla oli tärkeä rooli sotamiesten, hevosten, muonan ja aseiden kuljetuksessa Viroon. Tämä kaikki teki Uudenmaan rannikosta viholliskohteen, jonne tataarien ryöstöretki kohdistui. Vihollisen silmissä Helsinki oli kaapparikaupunki, joka oli sitä ympäröivän maaseudun huollon ja työvoiman varassa. Asiasanat: 25-vuotinen sota, Suomenlahti ja Helsinki, laivat ja laivanrakennus, sodan logistiikka ja takamaastot, autioituminen ja sodan tuhot, Narvan saarto","PeriodicalId":39690,"journal":{"name":"Historiallinen aikakauskirja","volume":"46 4","pages":"0"},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2023-11-13","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"136351888","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Historian käyttö on saanut 2010-luvulla lisää näkyvyyttä suomalaisissa perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa.
2010 年代，历史在芬兰基础教育和高中课程中的应用越来越引人注目。
{"title":"Millainen historian opetus tukisi ymmärrystä historian käytöstä paremmin?","authors":"Jan Löfström","doi":"10.54331/haik.113159","DOIUrl":"https://doi.org/10.54331/haik.113159","url":null,"abstract":"Historian käyttö on saanut 2010-luvulla lisää näkyvyyttä suomalaisissa perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa.","PeriodicalId":39690,"journal":{"name":"Historiallinen aikakauskirja","volume":"45 3","pages":"0"},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2023-11-13","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"136351895","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
京公网安备 11010802042870号
京ICP备2023020795号-1
扫码关注我们
求助内容：
应助结果提醒方式：