Pub Date : 2024-06-07DOI: 10.23989/gerontologia.125599
Rauha Heikkilä, Sanna Laulainen, A. Noro, Antti Kouvo, Johanna Lammintakanen
Ikääntyminen ja pitkäikäisyys kasvattavat erilaisia palvelutarpeita omaavien ikäihmisten määrää, jolloin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarve kasvaa. Yksi ratkaisu monenlaisiin palvelutarpeisiin on asiakas- ja palveluohjaus. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kahden maakunnan asiakas- ja palveluohjauksessa toimivien asiakasohjaajien itsearvioitua osaamista sekä sitä, millainen yhteys iällä ja työkokemuksella on asiakasohjaajan itseohjautuvuuteen ja ongelmanratkaisukykyyn. Aineisto kerättiin kahden maakunnan asiakasohjaajille (n=45, vastausprosentti 59) suunnatulla strukturoidulla kyselyllä. Aineistoa tarkasteltiin keskiarvojen, tunnuslukujen ja ristiintaulukoinnin avulla. Avoimen kysymyksen vastaukset analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimustulosten mukaan asiakasohjaajat arvioivat osaamisensa palvelujen suunnittelussa ja koordinoinnissa hyväksi. Asiakas- ja palveluohjausosaamista tukivat asiakasohjaajien hyvät yhteistyötaidot tiimin sisäisessä toiminnassa ja verkostoyhteistyössä sekä itseohjautuva toimintatapa. Kyselyyn vastanneet asiakasohjaajat olivat varttuneita työntekijöitä, ja heillä oli pitkä sosiaali- ja terveydenhuollon työkokemus, mutta heidän työkokemuksensa asiakas- ja palveluohjauksessa oli vähäinen. Iällä ja työkokemuksella oli positiivinen yhteys asiakasohjaajien itseohjautuvuuteen. Ongelmanratkaisukyvyssä korostui järjestelmällinen tiedonkeruu ja tyytyväisyys tehtyihin ratkaisuihin. Asiakasohjaajat kokivat tarvitsevansa enemmän kliinistä lisäosaamista sekä osaamista erityisesti lainsäädännöllisiin ja kustannuksiin liittyvissä asioissa. Self-assessed competence of case managers in case management for the older people The need for social and health care services increases as population aging and longevity increase the number of older people with memory problems, multiple illnesses, and other health related issues. Case management is one solution to respond to the wide variety of service needs of older people. In this research, we studied the self-assessed competence of case managers in two Finnish regions. Our aim was to disentangle case managers’ self-assessed competence and whether the self-direction and problem-solving skills of case managers were associated with age or working experience in a social and health care profession or in case management tasks. The data were collected by a structured survey of the case managers (n = 45, response rate 59). The data were analyzed using standard statistics, and the open-ended question was analyzed with content analysis. The results suggest that case managers have good competence in planning and coordinating services. Good cooperation skills in internal team activities and network cooperation, as well as a self-directed way of working, supported case-management work. Case managers were typically older and had long work experience in the social and health care sector but less experience in case-management work. The aforementioned factors were associated with
{"title":"Asiakasohjaajien itsearvioitu osaaminen ikäihmisten asiakas- ja palveluohjauksessa","authors":"Rauha Heikkilä, Sanna Laulainen, A. Noro, Antti Kouvo, Johanna Lammintakanen","doi":"10.23989/gerontologia.125599","DOIUrl":"https://doi.org/10.23989/gerontologia.125599","url":null,"abstract":"Ikääntyminen ja pitkäikäisyys kasvattavat erilaisia palvelutarpeita omaavien ikäihmisten määrää, jolloin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarve kasvaa. Yksi ratkaisu monenlaisiin palvelutarpeisiin on asiakas- ja palveluohjaus. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kahden maakunnan asiakas- ja palveluohjauksessa toimivien asiakasohjaajien itsearvioitua osaamista sekä sitä, millainen yhteys iällä ja työkokemuksella on asiakasohjaajan itseohjautuvuuteen ja ongelmanratkaisukykyyn. Aineisto kerättiin kahden maakunnan asiakasohjaajille (n=45, vastausprosentti 59) suunnatulla strukturoidulla kyselyllä. Aineistoa tarkasteltiin keskiarvojen, tunnuslukujen ja ristiintaulukoinnin avulla. Avoimen kysymyksen vastaukset analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimustulosten mukaan asiakasohjaajat arvioivat osaamisensa palvelujen suunnittelussa ja koordinoinnissa hyväksi. Asiakas- ja palveluohjausosaamista tukivat asiakasohjaajien hyvät yhteistyötaidot tiimin sisäisessä toiminnassa ja verkostoyhteistyössä sekä itseohjautuva toimintatapa. Kyselyyn vastanneet asiakasohjaajat olivat varttuneita työntekijöitä, ja heillä oli pitkä sosiaali- ja terveydenhuollon työkokemus, mutta heidän työkokemuksensa asiakas- ja palveluohjauksessa oli vähäinen. Iällä ja työkokemuksella oli positiivinen yhteys asiakasohjaajien itseohjautuvuuteen. Ongelmanratkaisukyvyssä korostui järjestelmällinen tiedonkeruu ja tyytyväisyys tehtyihin ratkaisuihin. Asiakasohjaajat kokivat tarvitsevansa enemmän kliinistä lisäosaamista sekä osaamista erityisesti lainsäädännöllisiin ja kustannuksiin liittyvissä asioissa.\u0000Self-assessed competence of case managers in case management for the older people\u0000The need for social and health care services increases as population aging and longevity increase the number of older people with memory problems, multiple illnesses, and other health related issues. Case management is one solution to respond to the wide variety of service needs of older people. In this research, we studied the self-assessed competence of case managers in two Finnish regions. Our aim was to disentangle case managers’ self-assessed competence and whether the self-direction and problem-solving skills of case managers were associated with age or working experience in a social and health care profession or in case management tasks. The data were collected by a structured survey of the case managers (n = 45, response rate 59). The data were analyzed using standard statistics, and the open-ended question was analyzed with content analysis. The results suggest that case managers have good competence in planning and coordinating services. Good cooperation skills in internal team activities and network cooperation, as well as a self-directed way of working, supported case-management work. Case managers were typically older and had long work experience in the social and health care sector but less experience in case-management work. The aforementioned factors were associated with ","PeriodicalId":75881,"journal":{"name":"Gerontologia","volume":" 21","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2024-06-07","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"141373101","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Pub Date : 2024-06-07DOI: 10.23989/gerontologia.143308
Päivi Rasi-Heikkinen, Heli Valokivi, Hanna Vuojärvi, Hilla Kiuru
{"title":"Yli 65-vuotiaiden media- ja robottilukutaitoja tutkimassa","authors":"Päivi Rasi-Heikkinen, Heli Valokivi, Hanna Vuojärvi, Hilla Kiuru","doi":"10.23989/gerontologia.143308","DOIUrl":"https://doi.org/10.23989/gerontologia.143308","url":null,"abstract":"","PeriodicalId":75881,"journal":{"name":"Gerontologia","volume":" 32","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2024-06-07","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"141372034","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Pub Date : 2024-06-07DOI: 10.23989/gerontologia.142963
Sinikka Lotvonen, Kaisa Saarela, Maria Korvola-Hemminki, Maria Kääriäinen, Heidi Siira
{"title":"”Kuntoutumista edistävä hoitotyö on ammattilaiselta pieniä asioita, joilla on suuri vaikutus asiakkaan toimintakykyyn”","authors":"Sinikka Lotvonen, Kaisa Saarela, Maria Korvola-Hemminki, Maria Kääriäinen, Heidi Siira","doi":"10.23989/gerontologia.142963","DOIUrl":"https://doi.org/10.23989/gerontologia.142963","url":null,"abstract":"","PeriodicalId":75881,"journal":{"name":"Gerontologia","volume":" 4","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2024-06-07","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"141371161","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Pub Date : 2024-06-07DOI: 10.23989/gerontologia.130716
Outi Valkama, Jani Raitanen, Kristina Tiainen
Digitalisoituvassa yhteiskunnassa internetin käyttäminen alkaa olla uusi kansalaistaito. Ikääntyvien tiedetään käyttävän internetiä vähemmän kuin nuorempien ikäryhmien. Samaan aikaan vanhuuteen liitetään yhteiskunnassa negatiivisiakin mielikuvia ja myös iäkkäät itse voivat suhtautua vanhuuteen kielteisesti. Ikäkäsitysten tunnistaminen ja niiden yhteyden tarkastelu suhteessa digitaalisten palveluiden hyödyntämiseen on tärkeää, jotta tunnistaisimme entistä paremmin digitaalisen osallisuuden esteitä. Selvitimme tutkimuksessamme ikäkäsitysten ja internetin käytön välistä yhteyttä. Lisäksi tarkastelimme, mitkä tekijät ovat yhteydessä ikäkäsityksiin. Aineisto koostui 65–84-vuotiaista vastaajista (n=3088), jotka vastasivat SoWell-tutkimuksen postikyselyyn talvella 2020–2021. Analysoimme aineiston käyttämällä k-keskiarvo klusterianalyysiä, ristiintaulukointia ja yleistettyä ordinaalista logistista regressioanalyysiä. Klusterianalyysi ja ristiintaulukointi osoittivat, että negatiivisemmin ikääntymiseen ja vanhuuteen suhtautuvat käyttivät internetiä harvemmin kuin ne, jotka suhtautuivat ikääntymiseen positiivisemmin. Kielteisemmin ikääntymiseen suhtautuvat olivat iäkkäämpiä, matalammin koulutettuja, pienituloisempia, sekä parisuhdestatukseltaan yksinasuvia (leski, eronnut, ei-parisuhdetta). Ordinaalisen logistisen regressioanalyysin tuloksista kuitenkin ilmeni, että taustatekijätkin huomioiden negatiivisemmat ikäkäsitykset olivat yhteydessä vähäisempään internetin käyttöön. Tutkimus osoittaa tarpeen tarkastella vanhuuteen ja ikääntymiseen liittyvien negatiivisten stereotypioiden yhteyksiä IT-teknologian käyttöön. The association between perceptions of aging and the frequency of using the Internet among Finnish 65–84-year-olds In modern societies, using the Internet has become a new civic skill. At the same time, aging is viewed quite negatively in society, and older adults themselves also have negative perceptions about aging. In this study, we examined the association between perceptions of aging and internet use. The data comes from the SoWell-project, and we used postal survey data collected from 2020 to 2021. The data consisted of 3088 participants who were 65–84 years old. We performed analyses using k-means cluster analysis, contingency tables, and generalized ordinal logistic regression. The results of the study indicate that those with more negative perceptions of aging use the internet less, while those with a more positive attitude use it more often. The study shows the need to examine the connections between negative aging-perceptions and the use of information technology.
{"title":"Ikäkäsitysten yhteys internetin käyttöön 65–84-vuotiailla suomalaisilla","authors":"Outi Valkama, Jani Raitanen, Kristina Tiainen","doi":"10.23989/gerontologia.130716","DOIUrl":"https://doi.org/10.23989/gerontologia.130716","url":null,"abstract":"Digitalisoituvassa yhteiskunnassa internetin käyttäminen alkaa olla uusi kansalaistaito. Ikääntyvien tiedetään käyttävän internetiä vähemmän kuin nuorempien ikäryhmien. Samaan aikaan vanhuuteen liitetään yhteiskunnassa negatiivisiakin mielikuvia ja myös iäkkäät itse voivat suhtautua vanhuuteen kielteisesti. Ikäkäsitysten tunnistaminen ja niiden yhteyden tarkastelu suhteessa digitaalisten palveluiden hyödyntämiseen on tärkeää, jotta tunnistaisimme entistä paremmin digitaalisen osallisuuden esteitä. Selvitimme tutkimuksessamme ikäkäsitysten ja internetin käytön välistä yhteyttä. Lisäksi tarkastelimme, mitkä tekijät ovat yhteydessä ikäkäsityksiin. Aineisto koostui 65–84-vuotiaista vastaajista (n=3088), jotka vastasivat SoWell-tutkimuksen postikyselyyn talvella 2020–2021. Analysoimme aineiston käyttämällä k-keskiarvo klusterianalyysiä, ristiintaulukointia ja yleistettyä ordinaalista logistista regressioanalyysiä. Klusterianalyysi ja ristiintaulukointi osoittivat, että negatiivisemmin ikääntymiseen ja vanhuuteen suhtautuvat käyttivät internetiä harvemmin kuin ne, jotka suhtautuivat ikääntymiseen positiivisemmin. Kielteisemmin ikääntymiseen suhtautuvat olivat iäkkäämpiä, matalammin koulutettuja, pienituloisempia, sekä parisuhdestatukseltaan yksinasuvia (leski, eronnut, ei-parisuhdetta). Ordinaalisen logistisen regressioanalyysin tuloksista kuitenkin ilmeni, että taustatekijätkin huomioiden negatiivisemmat ikäkäsitykset olivat yhteydessä vähäisempään internetin käyttöön. Tutkimus osoittaa tarpeen tarkastella vanhuuteen ja ikääntymiseen liittyvien negatiivisten stereotypioiden yhteyksiä IT-teknologian käyttöön.\u0000The association between perceptions of aging and the frequency of using the Internet among Finnish 65–84-year-olds\u0000In modern societies, using the Internet has become a new civic skill. At the same time, aging is viewed quite negatively in society, and older adults themselves also have negative perceptions about aging. In this study, we examined the association between perceptions of aging and internet use. The data comes from the SoWell-project, and we used postal survey data collected from 2020 to 2021. The data consisted of 3088 participants who were 65–84 years old. We performed analyses using k-means cluster analysis, contingency tables, and generalized ordinal logistic regression. The results of the study indicate that those with more negative perceptions of aging use the internet less, while those with a more positive attitude use it more often. The study shows the need to examine the connections between negative aging-perceptions and the use of information technology.","PeriodicalId":75881,"journal":{"name":"Gerontologia","volume":" 19","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2024-06-07","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"141372801","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Pub Date : 2024-06-07DOI: 10.23989/gerontologia.142711
Katja Hautsalo, Sari Teeri, Minna Huhtala
{"title":"Mentoroinnin vaikutukset kotihoitotyön veto- ja pitovoimaisuuteen","authors":"Katja Hautsalo, Sari Teeri, Minna Huhtala","doi":"10.23989/gerontologia.142711","DOIUrl":"https://doi.org/10.23989/gerontologia.142711","url":null,"abstract":"","PeriodicalId":75881,"journal":{"name":"Gerontologia","volume":" 38","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2024-06-07","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"141373941","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}