{"title":"Signaaleja lasten ja nuorten hyvinvoinnin heikentymisestä","authors":"Riikka Lämsä","doi":"10.23990/sa.113636","DOIUrl":"https://doi.org/10.23990/sa.113636","url":null,"abstract":"","PeriodicalId":85557,"journal":{"name":"Sosiaalilaaketieteellinen Aikakauslehti","volume":"1 1","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2022-02-21","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"68796123","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Kuntoutukseen osallistumisen sosioekonomisista eroista on vain vähän tietoa. Tavoitteena oli selvittää, millaisia eroja kuntoutukseen osallistumisessa on ylipäätään ja eri osajärjestelmissä koulutuksen, ammattiaseman ja tulojen mukaan sekä selittyvätkö kunkin sosioekonomisen aseman mittarin mukaiset erot muilla sosioekonomisen aseman mittareilla, siviilisäädyllä ja sairastavuudella. Aineistona oli rekisteriaineisto Oulussa vuonna 2018 asuneista 25–64-vuotiaista (N=99569) sekä heidän sosiaali- ja terveyspalveluiden ja etuuksien käytöstään. Kuntoutukseen osallistuneiksi määrittelimme kaikki julkisen terveyspalvelujärjestelmän, Kelan tai työeläkelaitosten kuntoutukseen tai työterveyshuollon tai yksityiseen fysioterapiaan vuoden 2018 aikana osallistuneet. Menetelminä käytimme ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Kuntoutukseen osallistuminen oli keskimääräistä harvinaisempaa perusasteen koulutuksen saaneilla, yrittäjillä ja työttömillä sekä alimmassa tuloneljänneksessä, kun ikä ja sukupuoli oli huomioitu. Siviilisäädyn, muiden sosioekonomisten ja sairastavuuteen liittyvien taustatekijöiden vakioiminen ei juuri muuttanut tuloksia. Julkisen terveyspalvelujärjestelmän järjestämään kuntoutukseen osallistuivat todennäköisimmin työelämän ulkopuolella olevat ja pienituloiset. Kelan kuntoutukseen osallistuneiden profiili oli samankaltainen, mutta lisäksi Kelan kuntoutukseen osallistuivat todennäköisimmin korkeasti koulutetut ja ylemmät toimihenkilöt. Työeläkekuntoutukseen osallistuivat todennäköisimmin keskiasteen suorittaneet, opiskelijat ja muut työelämän ulkopuolella olevat sekä keskituloiset. Työterveyshuollon fysioterapiaan ja yksityiseen fysioterapiaan osallistuivat todennäköisimmin korkeasti koulutetut, palkansaajat sekä hyvätuloiset; yksityiseen fysioterapiaan usein myös yrittäjät. Matalimmassa sosioekonomisessa asemassa olevilla on muita pienempi todennäköisyys osallistua kuntoutukseen. Kohdentuessaan hyväosaisille kuntoutus saattaa osin ylläpitää väestön sosioekonomisia terveyseroja. Kuntoutuksen sosioekonomisista eroista saatavaan kuvaan vaikuttaa kuitenkin se, mikä kaikki kuntoutus tutkimuksessa on mahdollista huomioida.
{"title":"Kuntoutukseen osallistumisen sosioekonomiset erot - rekisteritutkimus oululaisista vuonna 2018","authors":"H. Rinne, J. Blomgren","doi":"10.23990/sa.98606","DOIUrl":"https://doi.org/10.23990/sa.98606","url":null,"abstract":"Kuntoutukseen osallistumisen sosioekonomisista eroista on vain vähän tietoa. Tavoitteena oli selvittää, millaisia eroja kuntoutukseen osallistumisessa on ylipäätään ja eri osajärjestelmissä koulutuksen, ammattiaseman ja tulojen mukaan sekä selittyvätkö kunkin sosioekonomisen aseman mittarin mukaiset erot muilla sosioekonomisen aseman mittareilla, siviilisäädyllä ja sairastavuudella. Aineistona oli rekisteriaineisto Oulussa vuonna 2018 asuneista 25–64-vuotiaista (N=99569) sekä heidän sosiaali- ja terveyspalveluiden ja etuuksien käytöstään. Kuntoutukseen osallistuneiksi määrittelimme kaikki julkisen terveyspalvelujärjestelmän, Kelan tai työeläkelaitosten kuntoutukseen tai työterveyshuollon tai yksityiseen fysioterapiaan vuoden 2018 aikana osallistuneet. Menetelminä käytimme ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia.\u0000Kuntoutukseen osallistuminen oli keskimääräistä harvinaisempaa perusasteen koulutuksen saaneilla, yrittäjillä ja työttömillä sekä alimmassa tuloneljänneksessä, kun ikä ja sukupuoli oli huomioitu. Siviilisäädyn, muiden sosioekonomisten ja sairastavuuteen liittyvien taustatekijöiden vakioiminen ei juuri muuttanut tuloksia. Julkisen terveyspalvelujärjestelmän järjestämään kuntoutukseen osallistuivat todennäköisimmin työelämän ulkopuolella olevat ja pienituloiset. Kelan kuntoutukseen osallistuneiden profiili oli samankaltainen, mutta lisäksi Kelan kuntoutukseen osallistuivat todennäköisimmin korkeasti koulutetut ja ylemmät toimihenkilöt. Työeläkekuntoutukseen osallistuivat todennäköisimmin keskiasteen suorittaneet, opiskelijat ja muut työelämän ulkopuolella olevat sekä keskituloiset. Työterveyshuollon fysioterapiaan ja yksityiseen fysioterapiaan osallistuivat todennäköisimmin korkeasti koulutetut, palkansaajat sekä hyvätuloiset; yksityiseen fysioterapiaan usein myös yrittäjät.\u0000Matalimmassa sosioekonomisessa asemassa olevilla on muita pienempi todennäköisyys osallistua kuntoutukseen. Kohdentuessaan hyväosaisille kuntoutus saattaa osin ylläpitää väestön sosioekonomisia terveyseroja. Kuntoutuksen sosioekonomisista eroista saatavaan kuvaan vaikuttaa kuitenkin se, mikä kaikki kuntoutus tutkimuksessa on mahdollista huomioida.","PeriodicalId":85557,"journal":{"name":"Sosiaalilaaketieteellinen Aikakauslehti","volume":"1 1","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2022-02-21","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"68797347","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
T. Bergström, Minna Tarkka, Päivi Vahtola, Marika Biro, Timo Haaraniemi, Teija Hietasaari, Kristiina Jussila, Mari Karttunen, Aino Keränen, Mia Kurtti, Päivi Köngäs-Saviaro, Elina Löhönen, Mia Marttinen, Hannele Mäkiollitervo, Patrik Nikanne, Susanna Onkalo, Heljä Pitkänen, Tiina Puotiniemi, Katja Raudaskoski, Roosa Teppola, Jyri Taskila, Ritva Vakkuri, Kari Valtanen, Vilhelmiina Yrjänheikki, Jouni Petäjäniemi
Psykiatriassa on alettu korostaa sellaisten osallistavien tutkimus- ja hoitostrategioiden merkitystä, joilla pyritään huomioimaan mielenterveyspalveluita käyttävien ja heidän läheistensä yksilöllinen avuntarve. Eräs esimerkki on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin (LPSHP) alueella kehitetty avoimen dialogin hoitomalli, jolla on saavutettu lupaavia hoitotuloksia. On kuitenkin epäselvää, miten malli on juurtunut LPSHP:n psykiatrian palvelujärjestelmään kehityshankkeiden jälkeen. Lisätietoa tarvitaan myös siitä, miten sekä työntekijät että asiakkaat itse näkevät erilaiset hoitokäytännöt ja sen, mistä psykiatrisen hoidon tarve lähtökohtaisesti johtuu. Näihin kysymyksiin pyrimme vastamaan LPSHP:n psykiatrian kyselytutkimuksella, jonka yhtenä tavoitteena on mielenterveyspalveluiden välitön kehittäminen osallistavan tutkimusasetelman keinoin. Kyselyssä työntekijöiltä ja asiakkailta kysytään strukturoidulla kyselylomakkeella, mistä he ajattelevat palvelutarpeen johtuvan ja mitkä asiat ovat hoidossa auttaneet tai voisivat auttaa. Tässä tutkimuksessa raportoidaan kokemuksia kyselytutkimuksen pilotoinnista, joka toteutettiin Keroputaan sairaalan aikuispsykiatrian poliklinikalla. Pilottiin osallistui 12 asiakasta ja 11 työntekijää. Työntekijät kokivat kyselyn läpikäymisen asiakkaiden kanssa hoidonarviollisena tilanteena, joka sopi hyvin arjen mielenterveystyöhön. Joissakin tilanteissa kyselyn koettiin kuitenkin vievän liikaa aikaa. Asiakkaat kokivat kyselyn mielekkäänä, eikä negatiivista palautetta tai haittatapahtumia raportoitu. Sekä työntekijät että asiakkaat katsoivat asiakkaiden palvelutarpeen johtuvan pääasiassa sosiaalisista tekijöistä. Dialogisen hoitokäytännön mukaisesti työntekijät korostivat tarpeenmukaista, kotiin vietävää ja sekä läheisiä että muita viranomaisia osallistavaa hoitokäytäntöä. Asiakkaat korostivat hoitotapaamisten merkitystä ja sitä, että samat tutut työntekijät jatkavat hoidossa mukana. Merkittäviä näkemyseroja ei ilmennyt. Pilotin perusteella työntekijöitä ja asiakkaita osallistava kyselytutkimus on mahdollista toteuttaa osana arjen psykiatrista hoitoa. Tällainen tutkimusasetelma voi itsessään olla hoidollisesti merkityksellinen, ja se tuottaa välitöntä tietoa psykiatrisen hoidon tueksi.
{"title":"Mitä mielenterveysongelmat ovat ja mikä mielenterveyshoidossa auttaa?","authors":"T. Bergström, Minna Tarkka, Päivi Vahtola, Marika Biro, Timo Haaraniemi, Teija Hietasaari, Kristiina Jussila, Mari Karttunen, Aino Keränen, Mia Kurtti, Päivi Köngäs-Saviaro, Elina Löhönen, Mia Marttinen, Hannele Mäkiollitervo, Patrik Nikanne, Susanna Onkalo, Heljä Pitkänen, Tiina Puotiniemi, Katja Raudaskoski, Roosa Teppola, Jyri Taskila, Ritva Vakkuri, Kari Valtanen, Vilhelmiina Yrjänheikki, Jouni Petäjäniemi","doi":"10.23990/sa.103328","DOIUrl":"https://doi.org/10.23990/sa.103328","url":null,"abstract":"Psykiatriassa on alettu korostaa sellaisten osallistavien tutkimus- ja hoitostrategioiden merkitystä, joilla pyritään huomioimaan mielenterveyspalveluita käyttävien ja heidän läheistensä yksilöllinen avuntarve. Eräs esimerkki on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin (LPSHP) alueella kehitetty avoimen dialogin hoitomalli, jolla on saavutettu lupaavia hoitotuloksia. On kuitenkin epäselvää, miten malli on juurtunut LPSHP:n psykiatrian palvelujärjestelmään kehityshankkeiden jälkeen. Lisätietoa tarvitaan myös siitä, miten sekä työntekijät että asiakkaat itse näkevät erilaiset hoitokäytännöt ja sen, mistä psykiatrisen hoidon tarve lähtökohtaisesti johtuu. Näihin kysymyksiin pyrimme vastamaan LPSHP:n psykiatrian kyselytutkimuksella, jonka yhtenä tavoitteena on mielenterveyspalveluiden välitön kehittäminen osallistavan tutkimusasetelman keinoin. Kyselyssä työntekijöiltä ja asiakkailta kysytään strukturoidulla kyselylomakkeella, mistä he ajattelevat palvelutarpeen johtuvan ja mitkä asiat ovat hoidossa auttaneet tai voisivat auttaa. Tässä tutkimuksessa raportoidaan kokemuksia kyselytutkimuksen pilotoinnista, joka toteutettiin Keroputaan sairaalan aikuispsykiatrian poliklinikalla. Pilottiin osallistui 12 asiakasta ja 11 työntekijää. Työntekijät kokivat kyselyn läpikäymisen asiakkaiden kanssa hoidonarviollisena tilanteena, joka sopi hyvin arjen mielenterveystyöhön. Joissakin tilanteissa kyselyn koettiin kuitenkin vievän liikaa aikaa. Asiakkaat kokivat kyselyn mielekkäänä, eikä negatiivista palautetta tai haittatapahtumia raportoitu. Sekä työntekijät että asiakkaat katsoivat asiakkaiden palvelutarpeen johtuvan pääasiassa sosiaalisista tekijöistä. Dialogisen hoitokäytännön mukaisesti työntekijät korostivat tarpeenmukaista, kotiin vietävää ja sekä läheisiä että muita viranomaisia osallistavaa hoitokäytäntöä. Asiakkaat korostivat hoitotapaamisten merkitystä ja sitä, että samat tutut työntekijät jatkavat hoidossa mukana. Merkittäviä näkemyseroja ei ilmennyt. Pilotin perusteella työntekijöitä ja asiakkaita osallistava kyselytutkimus on mahdollista toteuttaa osana arjen psykiatrista hoitoa. Tällainen tutkimusasetelma voi itsessään olla hoidollisesti merkityksellinen, ja se tuottaa välitöntä tietoa psykiatrisen hoidon tueksi.","PeriodicalId":85557,"journal":{"name":"Sosiaalilaaketieteellinen Aikakauslehti","volume":"1 1","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2022-02-21","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"68796187","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Ulla-Sisko Lehto, Mira Kohonen, Silja Lääperi, M. Ojanen, T. Härkänen, Kirsi Honkalampi, Taina Turpeenniemi-Hujanen
Sosiaaliset verkostot ovat yksilöiden ja ryhmien välisiä sidoksia, jotka kuvaavat sosiaalisiin suhteisiin ja aktiviteetteihin osallistumista. Sosiaaliset verkostot edistävät terveyttä, esimerkiksi syöpäpotilailla verkostojen on todettu olevan yhteydessä hyvinvointiin ja vähentyneeseen kuolleisuuteen. Mittasimme Oulun ylipistolliseen sairaalaan (OYS) hoitoon tulleiden uusien rintasyöpä- (n=222) ja lymfoomapotilaiden (n=102) sosiaalisia verkostoja 2–5 kuukautta diagnoosin jälkeen sekä 9, 18 ja 36 kuukauden kuluttua. Kysyimme verkostojen henkilömäärää ja kuinka monen kanssa potilas oli puhunut syövästään seuraavissa osaverkostoissa: puoliso, perhe, lähipiiriin kuuluvat omaiset (aikuiset lapset perheineen, omat/puolison vanhemmat, omat/puolison sisarukset, tätä kaukaisemmat sukulaiset), läheiset ystävät, tuttavat, muut syöpäpotilaat, syöpää hoitaneet henkilöt, työyhteisö, muut hoitosuhteet, osallistuminen (uskonnollinen yhteisö, harrastukset, järjestötoiminta). Alkuvaiheessa lähes 90 %:lla oli puoliso/kumppani, neljäsosalla kotona asuvia lapsia ja kaikilla joitakin lähipiiriin kuuluvia omaisia. Kolmella neljästä oli aikuisia lapsia perheineen (nuoremmilla useammin omia/puolison vanhempia, vanhemmilla aikuisia lapsia puolisoineen ja lastenlapsia) ja lähes kaikilla sisaruksia. Useimmilla oli ystäviä. Em. lähiverkostot olivat tyypillisesti laajoja ja kaikille oli yleensä puhuttu syövästä. Neljä viidestä oli jo alkuvaiheessa puhunut tuttaville ja muille syöpään sairastuneille. Työssä olevat olivat yleensä puhuneet työyhteisössään. Seurannassa jotkin osaverkostot harvinaistuivat ja supistuivat hiukan, rintasyöpäpotilailla enemmän kuin lymfoomapotilailla, mutta lähipiiriin kuuluvien kaukaisempien sukulaisten ja ystävien määrä suureni alkuvaiheen ja yhdeksän kuukauden välillä. Muiden syöpäpotilaiden määrä lisääntyi koko ajan. Sairastuneilla oli paljon ja laajoja sosiaalisia verkostoja, joissa varsinkin läheisille oli puhuttu syövästä. Lähiverkostot olivat eri-ikäisillä erilaisia. Sairastumisen jälkeen lähipiiriin tuli lisää sukulaisia ja ystäviä, ja verkostoihin liittyi kanssapotilaita ja hoitoon osallistuvia. Vaikka osaverkostot saattoivat seurannassa vähentyä, tätä tapahtui hyvän ennusteen omaavassa syövässä (rintasyöpä) enemmän kuin vakavammassa (lymfooma). Tulkitsemme, että jälkimmäisillä oli suurempi tarve ylläpitää tukea antavia ihmissuhteita.
{"title":"Syöpään sairastuneiden sosiaaliset verkostot diagnoosivaiheessa ja seuraavien kolmen vuoden aikana","authors":"Ulla-Sisko Lehto, Mira Kohonen, Silja Lääperi, M. Ojanen, T. Härkänen, Kirsi Honkalampi, Taina Turpeenniemi-Hujanen","doi":"10.23990/sa.98389","DOIUrl":"https://doi.org/10.23990/sa.98389","url":null,"abstract":"Sosiaaliset verkostot ovat yksilöiden ja ryhmien välisiä sidoksia, jotka kuvaavat sosiaalisiin suhteisiin ja aktiviteetteihin osallistumista. Sosiaaliset verkostot edistävät terveyttä, esimerkiksi syöpäpotilailla verkostojen on todettu olevan yhteydessä hyvinvointiin ja vähentyneeseen kuolleisuuteen.\u0000Mittasimme Oulun ylipistolliseen sairaalaan (OYS) hoitoon tulleiden uusien rintasyöpä- (n=222) ja lymfoomapotilaiden (n=102) sosiaalisia verkostoja 2–5 kuukautta diagnoosin jälkeen sekä 9, 18 ja 36 kuukauden kuluttua. Kysyimme verkostojen henkilömäärää ja kuinka monen kanssa potilas oli puhunut syövästään seuraavissa osaverkostoissa: puoliso, perhe, lähipiiriin kuuluvat omaiset (aikuiset lapset perheineen, omat/puolison vanhemmat, omat/puolison sisarukset, tätä kaukaisemmat sukulaiset), läheiset ystävät, tuttavat, muut syöpäpotilaat, syöpää hoitaneet henkilöt, työyhteisö, muut hoitosuhteet, osallistuminen (uskonnollinen yhteisö, harrastukset, järjestötoiminta).\u0000Alkuvaiheessa lähes 90 %:lla oli puoliso/kumppani, neljäsosalla kotona asuvia lapsia ja kaikilla joitakin lähipiiriin kuuluvia omaisia. Kolmella neljästä oli aikuisia lapsia perheineen (nuoremmilla useammin omia/puolison vanhempia, vanhemmilla aikuisia lapsia puolisoineen ja lastenlapsia) ja lähes kaikilla sisaruksia. Useimmilla oli ystäviä. Em. lähiverkostot olivat tyypillisesti laajoja ja kaikille oli yleensä puhuttu syövästä. Neljä viidestä oli jo alkuvaiheessa puhunut tuttaville ja muille syöpään sairastuneille. Työssä olevat olivat yleensä puhuneet työyhteisössään. Seurannassa jotkin osaverkostot harvinaistuivat ja supistuivat hiukan, rintasyöpäpotilailla enemmän kuin lymfoomapotilailla, mutta lähipiiriin kuuluvien kaukaisempien sukulaisten ja ystävien määrä suureni alkuvaiheen ja yhdeksän kuukauden välillä. Muiden syöpäpotilaiden määrä lisääntyi koko ajan.\u0000Sairastuneilla oli paljon ja laajoja sosiaalisia verkostoja, joissa varsinkin läheisille oli puhuttu syövästä. Lähiverkostot olivat eri-ikäisillä erilaisia. Sairastumisen jälkeen lähipiiriin tuli lisää sukulaisia ja ystäviä, ja verkostoihin liittyi kanssapotilaita ja hoitoon osallistuvia. Vaikka osaverkostot saattoivat seurannassa vähentyä, tätä tapahtui hyvän ennusteen omaavassa syövässä (rintasyöpä) enemmän kuin vakavammassa (lymfooma). Tulkitsemme, että jälkimmäisillä oli suurempi tarve ylläpitää tukea antavia ihmissuhteita.","PeriodicalId":85557,"journal":{"name":"Sosiaalilaaketieteellinen Aikakauslehti","volume":"1 1","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2022-02-21","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"68797316","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
{"title":"Henkilökuntaa, opiskelijoita ja potilaita kannattaa kuulla potilasturvallisuuskulttuurista","authors":"Päivi Ylitalo, Kaisa Haatainen","doi":"10.23990/sa.111885","DOIUrl":"https://doi.org/10.23990/sa.111885","url":null,"abstract":"","PeriodicalId":85557,"journal":{"name":"Sosiaalilaaketieteellinen Aikakauslehti","volume":"1 1","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2022-02-21","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"68796085","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Miesten yleisimmän syövän, eturauhassyövän, seulonta ei tällä hetkellä ole osa suomalaista seulontaohjelmaa. Seulonnan laajentamisesta käydään kuitenkin kiivasta keskustelua monessa maassa. Seulonta perustuu verikokeella mitattavaan PSA-arvoon, joka voi indikoida lisätestauksen tarvetta, mutta ei suoraan kerro syövän olemassaolosta. PSA-testituloksilla on kuitenkin lääketieteellinen merkitys diagnosointivaiheessa, hoitojen aikana ja niiden päätyttyä. Terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi tuloksilla on oma merkityksensä syöpää sairastavien miesten arjessa, jossa he pyrkivät ennakoimaan sairauden puhkeamista, seuraamaan sen etenemistä ja arvioimaan hoitovastetta. Tässä tutkimuksessa kysymme: 1) Millaisia merkityksiä PSA-testitulokset saavat miesten sairauskertomuksissa? ja 2) Millä tavalla nämä merkitykset vaihtelevat sairauden eri vaiheissa? Aineistomme koostuu eturauhassyövän sairastaneiden miesten yksilöhaastatteluista (n=34). Analyysissä lähestymme haastattelukertomuksia narratiivisen lähestymistavan kautta ja tarkastelemme PSA-arvoille annettuja merkityksiä sekä testitulosten nivoutumista osaksi sairauden ajallista kulkua. Testituloksilla oli odotetusti merkittävä asema omassa kehossa tapahtuvien muutosten seuraamisessa. Tulosten seuraaminen loi kontrollin tunnetta, mutta saattoi myös aiheuttaa epävarmuutta ja ahdistusta. Tuloksia tulkitessaan miesten täytyi myös pohtia, millaiset muutokset olivat ’normaaleja’ ja mitkä puolestaan kertoivat sairauden etenemisestä tai hoitojen toimivuudesta. Testituloksilla oli merkitystä myös miesten välisessä vuorovaikutuksessa niin yhteenkuuluvuuden luojana kuin erottavana tekijänä. Lisäksi PSA-testauksessa käyminen ja omien testiarvojen tuntemus näyttäytyivät vastuullisena terveyskäyttäytymisenä. Tutkimuksen kautta pyrimme laajentamaan keskustelua seulonnoista ja niiden kautta saatavasta numeerisesta tiedosta nostamalla esiin maallikkonäkemyksiä ja tulkintoja. Tulosten pohjalta nousee esiin tarve tukea miehiä testituloksiin liittyvien epävarmuuksien käsittelyssä sekä huomioida kuinka seulontakäytännöillä on myös sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia lääketieteellisten ja taloudellisten ulottuvuuksien lisäksi.
{"title":"PSA-seulontatulosten merkityksiä ja tulkintoja maallikkonäkökulmasta","authors":"Marjaana Jones, Ilkka Pietilä","doi":"10.23990/sa.102832","DOIUrl":"https://doi.org/10.23990/sa.102832","url":null,"abstract":"Miesten yleisimmän syövän, eturauhassyövän, seulonta ei tällä hetkellä ole osa suomalaista seulontaohjelmaa. Seulonnan laajentamisesta käydään kuitenkin kiivasta keskustelua monessa maassa. Seulonta perustuu verikokeella mitattavaan PSA-arvoon, joka voi indikoida lisätestauksen tarvetta, mutta ei suoraan kerro syövän olemassaolosta. PSA-testituloksilla on kuitenkin lääketieteellinen merkitys diagnosointivaiheessa, hoitojen aikana ja niiden päätyttyä. Terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi tuloksilla on oma merkityksensä syöpää sairastavien miesten arjessa, jossa he pyrkivät ennakoimaan sairauden puhkeamista, seuraamaan sen etenemistä ja arvioimaan hoitovastetta. Tässä tutkimuksessa kysymme: 1) Millaisia merkityksiä PSA-testitulokset saavat miesten sairauskertomuksissa? ja 2) Millä tavalla nämä merkitykset vaihtelevat sairauden eri vaiheissa? Aineistomme koostuu eturauhassyövän sairastaneiden miesten yksilöhaastatteluista (n=34). Analyysissä lähestymme haastattelukertomuksia narratiivisen lähestymistavan kautta ja tarkastelemme PSA-arvoille annettuja merkityksiä sekä testitulosten nivoutumista osaksi sairauden ajallista kulkua. Testituloksilla oli odotetusti merkittävä asema omassa kehossa tapahtuvien muutosten seuraamisessa. Tulosten seuraaminen loi kontrollin tunnetta, mutta saattoi myös aiheuttaa epävarmuutta ja ahdistusta. Tuloksia tulkitessaan miesten täytyi myös pohtia, millaiset muutokset olivat ’normaaleja’ ja mitkä puolestaan kertoivat sairauden etenemisestä tai hoitojen toimivuudesta. Testituloksilla oli merkitystä myös miesten välisessä vuorovaikutuksessa niin yhteenkuuluvuuden luojana kuin erottavana tekijänä. Lisäksi PSA-testauksessa käyminen ja omien testiarvojen tuntemus näyttäytyivät vastuullisena terveyskäyttäytymisenä. Tutkimuksen kautta pyrimme laajentamaan keskustelua seulonnoista ja niiden kautta saatavasta numeerisesta tiedosta nostamalla esiin maallikkonäkemyksiä ja tulkintoja. Tulosten pohjalta nousee esiin tarve tukea miehiä testituloksiin liittyvien epävarmuuksien käsittelyssä sekä huomioida kuinka seulontakäytännöillä on myös sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia lääketieteellisten ja taloudellisten ulottuvuuksien lisäksi.","PeriodicalId":85557,"journal":{"name":"Sosiaalilaaketieteellinen Aikakauslehti","volume":"1 1","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2022-02-21","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"68795539","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Minna Sorsa, Hanna Hopia, Tarja Heino-Tolonen, Suvi Raitakari
Psykososiaalisen tuen tutkimusta tarvitaan lapsiperheiden auttamiseksi mahdollisimman varhain. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, mitä lapsiperheiden psykososiaalinen tuki on suomalaisessa kontekstissa ja miten tutkimus on ilmiötä tarkastellut lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöissä. Integratiivisen katsauksen aineistohaku toteutettiin CINAHL Complete (Ebsco), Social Services Abstracts (ProQuest), PsycINFO ja Medic tietokannoista ja manuaalisesti Julkari-sivustolta. Haku rajattiin vuosiin 2014–18. Lapsiperhe rajattiin tarkoittamaan yhden tai kahden vanhemman ja lapsen tai lapsien kokonaisuutta raskausajasta aina lapsen 12 vuoden ikään. Katsaukseen sisällytettiin 39 tutkimusta. Aineiston laatua arvioitiin käyttämällä Joanna Briggs -arviointivälineitä ja aineisto analysointiin sisältölähtöisesti luokittelemalla. Lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöt kuvataan kolmen pääkategorian kautta: osallisuuden ja voimavarojen tuki (sisältäen vanhemmuuden tuki, parisuhteen tuki, vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tuki, toiminnallisuuden vahvistaminen, kouluympäristöjen kehittäminen), oikea-aikainen tuki ja huolen tunnistaminen (sisältäen puheeksi ottaminen, valmentava työote, yhteistyön rakentaminen), ja tieto muutoksen tukena (sisältäen oikea-aikainen tieto ymmärryksen edistämiseksi, digitaaliset interventiot lapsiperheille). Nykyisin psykososiaalisen tuen käsitettä käytetään harvoin lapsiperheiden tutkimuksissa. Kun sen rinnalla käytetään monia rinnakkaiskäsitteitä, ilmiökenttä pirstaloituu. Psykososiaalisen tuen käsitteen selkeyttäminen tieteellisessä keskustelussa voi tukea psykososiaalisen tuen käytäntöjen kehittämistä ja korostaa niiden tärkeyttä kaikessa sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan työssä. Psykososiaalinen tuki auttaa universaalisti ja kattavasti kaikkia lapsiperheitä, myös riskiryhmiä. Ennaltaehkäisevänä käytäntönä psykososiaalinen tuki edellyttää oikea-aikaisuutta ja ammatillista osaamista erityisesti vuorovaikutustaidoissa.
{"title":"Lapsiperheiden psykososiaalinen tuki Suomessa","authors":"Minna Sorsa, Hanna Hopia, Tarja Heino-Tolonen, Suvi Raitakari","doi":"10.23990/sa.97265","DOIUrl":"https://doi.org/10.23990/sa.97265","url":null,"abstract":"Psykososiaalisen tuen tutkimusta tarvitaan lapsiperheiden auttamiseksi mahdollisimman varhain. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, mitä lapsiperheiden psykososiaalinen tuki on suomalaisessa kontekstissa ja miten tutkimus on ilmiötä tarkastellut lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöissä.\u0000Integratiivisen katsauksen aineistohaku toteutettiin CINAHL Complete (Ebsco), Social Services Abstracts (ProQuest), PsycINFO ja Medic tietokannoista ja manuaalisesti Julkari-sivustolta. Haku rajattiin vuosiin 2014–18. Lapsiperhe rajattiin tarkoittamaan yhden tai kahden vanhemman ja lapsen tai lapsien kokonaisuutta raskausajasta aina lapsen 12 vuoden ikään. Katsaukseen sisällytettiin 39 tutkimusta. Aineiston laatua arvioitiin käyttämällä Joanna Briggs -arviointivälineitä ja aineisto analysointiin sisältölähtöisesti luokittelemalla.\u0000Lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöt kuvataan kolmen pääkategorian kautta: osallisuuden ja voimavarojen tuki (sisältäen vanhemmuuden tuki, parisuhteen tuki, vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tuki, toiminnallisuuden vahvistaminen, kouluympäristöjen kehittäminen), oikea-aikainen tuki ja huolen tunnistaminen (sisältäen puheeksi ottaminen, valmentava työote, yhteistyön rakentaminen), ja tieto muutoksen tukena (sisältäen oikea-aikainen tieto ymmärryksen edistämiseksi, digitaaliset interventiot lapsiperheille).\u0000Nykyisin psykososiaalisen tuen käsitettä käytetään harvoin lapsiperheiden tutkimuksissa. Kun sen rinnalla käytetään monia rinnakkaiskäsitteitä, ilmiökenttä pirstaloituu. Psykososiaalisen tuen käsitteen selkeyttäminen tieteellisessä keskustelussa voi tukea psykososiaalisen tuen käytäntöjen kehittämistä ja korostaa niiden tärkeyttä kaikessa sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan työssä. Psykososiaalinen tuki auttaa universaalisti ja kattavasti kaikkia lapsiperheitä, myös riskiryhmiä. Ennaltaehkäisevänä käytäntönä psykososiaalinen tuki edellyttää oikea-aikaisuutta ja ammatillista osaamista erityisesti vuorovaikutustaidoissa.","PeriodicalId":85557,"journal":{"name":"Sosiaalilaaketieteellinen Aikakauslehti","volume":"1 1","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2022-02-21","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"68797297","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
Jouni Tourunen, Tanja Vahter, Suvi Jokelainen, Tuuli Pitkänen
Opioidiriippuvuuden korvaushoidon potilaiden siirtyminen apteekkijakelun ja perusterveydenhuollon piiriin ei ole toteutunut viimeisimmän korvaushoitoasetuksen (33/2008) tavoitteiden mukaisesti. Tässä artikkelissa tarkastellaan korvaushoidon työntekijöiden näkemyksiä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat korvaushoitolääkkeen valintaan ja potilaan mahdollisuuteen siirtyä apteekkijakeluun. Artikkeli perustuu korvaushoitoyksiköiden työntekijöiden yksilö- ja ryhmähaastattelujen (N=40) ja työntekijöille suunnatun kyselyn (N=88) avovastausten teemakohtaisiin aineistolähtöisiin sisällönanalyyseihin. Työntekijöiden haastattelujen perusteella korvaushoidon käytännöt ja lääkevalintojen perustelut vaihtelivat eri paikkakuntien välillä. Buprenorfiinia käytettiin yleensä korvaavana lääkkeenä kuntouttavassa ja metadonia haittoja vähentävässä korvaushoidossa, mutta näkemykset buprenorfiinin ja metadonin hyödyistä ja haitoista suhteessa toisiinsa ja eri potilasryhmiin vaihtelivat. Työntekijöiden mukaan metadonin käytön yleistymiseen korvaushoidossa on voinut vaikuttaa sen alhaisempi hinta. Apteekkijakeluun siirtymisestä oli myönteisiä kokemuksia: se voi vahvistaa potilaan vastuunottoa omasta kuntoutumisestaan, vähentää hoitoon liittyvää stigmaa ja normalisoida hoitoa tavalliseksi sairaudenhoidoksi. Korvaushoitolääkkeen omavastuuosuus, jatkohoitopaikkojen vähyys, hoitoyksikön vaihtumiseen liittyvät tekijät sekä oheiskäytön jatkuminen ovat kuitenkin estäneet potilaiden siirtymisiä apteekkijakeluun. Haastattelujen perusteella työntekijät kaipaavat valtakunnallisia hoitolinjauksia, mutta korostavat myös yksilöllisen hoidon merkitystä. Hoidon toteutuksessa tarvittaisiin edelleen yhtenäisempää näkemystä hoidon tavoitteista ja periaatteista. Hoidon kehittäminen osana laajempaa hoito- ja kuntoutusjärjestelmää vaatii sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden suunnitelmallisempaa yhteistyötä. Uusi pistettävä pitkävaikutteinen lääke voi vähentää merkittävästi apteekkijakelun tarvetta.
{"title":"Työntekijöiden näkemyksiä opioidiriippuvuuden korvaushoitolääkkeen valintaan ja apteekkijakeluun siirtymiseen vaikuttavista tekijöistä","authors":"Jouni Tourunen, Tanja Vahter, Suvi Jokelainen, Tuuli Pitkänen","doi":"10.23990/sa.95606","DOIUrl":"https://doi.org/10.23990/sa.95606","url":null,"abstract":"Opioidiriippuvuuden korvaushoidon potilaiden siirtyminen apteekkijakelun ja perusterveydenhuollon piiriin ei ole toteutunut viimeisimmän korvaushoitoasetuksen (33/2008) tavoitteiden mukaisesti. Tässä artikkelissa tarkastellaan korvaushoidon työntekijöiden näkemyksiä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat korvaushoitolääkkeen valintaan ja potilaan mahdollisuuteen siirtyä apteekkijakeluun. Artikkeli perustuu korvaushoitoyksiköiden työntekijöiden yksilö- ja ryhmähaastattelujen (N=40) ja työntekijöille suunnatun kyselyn (N=88) avovastausten teemakohtaisiin aineistolähtöisiin sisällönanalyyseihin.\u0000Työntekijöiden haastattelujen perusteella korvaushoidon käytännöt ja lääkevalintojen perustelut vaihtelivat eri paikkakuntien välillä. Buprenorfiinia käytettiin yleensä korvaavana lääkkeenä kuntouttavassa ja metadonia haittoja vähentävässä korvaushoidossa, mutta näkemykset buprenorfiinin ja metadonin hyödyistä ja haitoista suhteessa toisiinsa ja eri potilasryhmiin vaihtelivat. Työntekijöiden mukaan metadonin käytön yleistymiseen korvaushoidossa on voinut vaikuttaa sen alhaisempi hinta.\u0000Apteekkijakeluun siirtymisestä oli myönteisiä kokemuksia: se voi vahvistaa potilaan vastuunottoa omasta kuntoutumisestaan, vähentää hoitoon liittyvää stigmaa ja normalisoida hoitoa tavalliseksi sairaudenhoidoksi. Korvaushoitolääkkeen omavastuuosuus, jatkohoitopaikkojen vähyys, hoitoyksikön vaihtumiseen liittyvät tekijät sekä oheiskäytön jatkuminen ovat kuitenkin estäneet potilaiden siirtymisiä apteekkijakeluun.\u0000Haastattelujen perusteella työntekijät kaipaavat valtakunnallisia hoitolinjauksia, mutta korostavat myös yksilöllisen hoidon merkitystä. Hoidon toteutuksessa tarvittaisiin edelleen yhtenäisempää näkemystä hoidon tavoitteista ja periaatteista. Hoidon kehittäminen osana laajempaa hoito- ja kuntoutusjärjestelmää vaatii sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden suunnitelmallisempaa yhteistyötä. Uusi pistettävä pitkävaikutteinen lääke voi vähentää merkittävästi apteekkijakelun tarvetta.","PeriodicalId":85557,"journal":{"name":"Sosiaalilaaketieteellinen Aikakauslehti","volume":"1 1","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2022-02-21","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"68797274","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
{"title":"Osallisuuden kokemus on hyvinvoinnin ja terveyden tekijä","authors":"Anna-Maria Isola, Lars Leemann","doi":"10.23990/sa.112402","DOIUrl":"https://doi.org/10.23990/sa.112402","url":null,"abstract":"","PeriodicalId":85557,"journal":{"name":"Sosiaalilaaketieteellinen Aikakauslehti","volume":"1 1","pages":""},"PeriodicalIF":0.0,"publicationDate":"2021-12-16","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":null,"resultStr":null,"platform":"Semanticscholar","paperid":"68796096","PeriodicalName":null,"FirstCategoryId":null,"ListUrlMain":null,"RegionNum":0,"RegionCategory":"","ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":"","EPubDate":null,"PubModel":null,"JCR":null,"JCRName":null,"Score":null,"Total":0}
京公网安备 11010802042870号
京ICP备2023020795号-1
扫码关注我们
求助内容：
应助结果提醒方式：